Purkamista vaille valmis

Me suomalaiset olemme yksiä Euroopan ahkerimmista purkajista. Olemme purkaneet rakennuksia vuosien 2000–2012 välillä noin 8,9 miljoonaa neliömetriä (1). Miljoonissa mitatun purkutyön mittakaava on niin suuri, että sitä on helpointa hahmottaa vertailun kautta. Puretut neliömetrit vastaavat koko Tampereen kaikkia asuntoja (2), tai Helsingin viimeisimmän neljänkymmenen vuoden kaikkea asuintuotantoa (3)(4). Vaikka ylenpalttinen purkaminen ja uudisrakentaminen aiheuttavat suuren osan koko Suomen hiilidioksidipäästöistä, ei ongelma puhututa julkisuudessa juurikaan. Ehkä syynä on, ettei näiden päästöjen muodostumista ole yhtä helppoa hahmottaa tai konkreettisesti nähdä kuin vaikkapa liikenteen pakokaasuja.

Elinikä Suomessa (1)(6)

Asunto on Suomessa historiallisesti nähty sijoituksena seuraavalle sukupolvelle ja valtaosa suomalaisista hankkiikin elämänsä aikana oman omistusasunnon. Klassinen ajatus kestävyydestä ja sijoituksen arvon säilymisestä on kuitenkin kääntynyt päälaelleen, koska asuinrakennuksia ei enää suunnitella kestämään sukupolvelta toiselle. Asuinrakennukset puretaan Suomessa keskimäärin 58 vuoden iässä ja muut rakennukset keskimäärin 43 vuoden iässä (1). Paradoksaalisesti mitä uudempi rakennus on kyseessä sitä aikaisemmin se puretaan (5). Tilanne on lähtenyt täysin vastakkaiseen suuntaan kuin väestömme keski-ikä. Suomalaisen lapsen eliniänodote on nykyään 82 vuotta (6), joten pian vastasyntyneen lapsuudenkoti ehdittänee purkaa jo kaksi kertaan hänen elinaikanaan.

Vaikka asuinrakennusten laatu on heikentynyt ja ne puretaan yhä nuorempina, ovat asuntojen lainojen määrät samaan aikaan nousseet ja laina-ajat pidentyneet huomattavasti. Joka kolmannella suomalaisella taloudella on asuntolainaa (7). Kaikista asuntolainoista puolet maksetaan 20–25 vuoden aikana ja noin 20 % tätä myöhemmin (8). Kun asunnon omistus on siirtynyt pankilta asuntolainan maksajalle, on sen purkuun aikaan keskimäärin enää 25–30 vuotta. Asunto on siis useimmissa tapauksissa jo puolessa välissä matkaansa murskeeksi, kun sen asuntolaina on maksettu. Elättelemme usein uskomuksia siitä, että juuri oma rakennuksemme ei kuuluisi tilastoihin ja kestäisi satoja vuosia. Todellisuudessa sukupolvelta toiselle selviävät, yli 100-vuotiaat rakennukset edustavat vain kymmenesosaa rakennuskannastamme (5).

Asuinalueen rakennuskannan ylläpitämisen hiilidioksidipäästöt ovat merkittävästi pienemmät kuin uudisrakentamisen luomat päästöt.

Tilanne ei valitettavasti ole matkalla kestävämpään suuntaan. 2000-luvun jälkeen Euroopassa rakennettujen asuintalojen tavoitteellinen elinikä on enää viisikymmentä vuotta. (9), Tämä on kahdeksan vuotta vähemmän kuin nykyisten asuinrakennusten keskimääräinen tilanne. Elinkaarien lyhentyminen tarkoittaa, että rakennettu ympäristö kuluttaa yhä enemmän ja enemmän neitseellisiä luonnonvaroja. Vanhojen rakennusten ja asuinalueiden purkavaa uudisrakentamista perustellaan tästä huolimatta usein energiatehokkuutensa ja matalampien käytönaikaisten hiilidioksidipäästöjensä kautta korjaamista ekologisemmaksi vaihtoehdoksi. Tutkimustiedon valossa purkamisen ja uudelleenrakentamisen väitetyt ympäristöhyödyt eivät yksinkertaisesti ole totta. Asuinalueen rakennuskannan ylläpitämisen hiilidioksidipäästöt ovat merkittävästi pienemmät kuin uudisrakentamisen luomat päästöt. (10). Olemassa olevien rakennusten purkamisella ja tiivistävällä uudisrakentamisella on merkittävä ilmaston lämpenemistä kiihdyttävä vaikutus.

Suomessa kierrätämme edes paperilla rakennusjätteestä alle puolet.

Kolme neljästä puretusta rakennuksesta sijaitsee kaupungissa (1), joihin myös Suomen uudisrakentaminen valtaosin keskittyy. Uudisrakentamisen tulisi perustua valtaosin kierrätettyihin materiaaleihin, jotka saadaan samoilta alueilta purettavista rakennuksista. Tällä hetkellä kierrätysmateriaaleista rakentaminen on kuitenkin Suomessa lastenkengissään. Purettavien kivirunkoisten rakennusten materiaalit pääasiallisesti murskataan ja muodostunutta mursketta käytetään maarakentamisessa teiden, pengerrysten ja maatäyttöjen rakentamiseen (11). Sama tilanne on myös monessa muussa EU-maassa. Vaikka Saksa kierrättää paperilla 89,5 % rakennussektorin jätteestä, kattaa rakennusmurska todellisuudessa 77,8 % kierrätetystä materiasta (12). Suomessa kierrätämme edes paperilla rakennusjätteestä alle puolet. Betoniseinien murskaaminen tiepohjaksi ei ole kestävää kierrätystä, sillä murskatun materiaalin arvo ei nouse eikä sitä voida käyttää uudestaan alkuperäisessä arvokkaammassa tarkoituksessaan. (12) Nykyinen malli lähinnä ohjaa purkujätteen sijoittamista maan alle piiloon, eikä vähennä alkuperäisiä ongelmia: neitseellisten luonnonvarojen liiallista käyttöä ja rakentamisen huomattavasti liian korkeita hiilidioksidipäästöjä.

Tämänhetkinen, kestämätön tilanne on muuttumassa, kun nykyistä laajempi end-of-waste-laki astuu voimaan lähivuosina. Laki tarkoittaa, että purettujen rakennusten ehjille rakennusosille ja materiaaleille myönnetään uusien rakennustuotteiden kaltainen CE-merkintä ja niitä voidaan nykyisestä poiketen käyttää uudisrakentamisessa uudelleen rakennusosina. Pilottiprojektit muista pohjoismaista ovat osoittaneet, että välttämätön uudisrakentaminen olisi mahdollista toteuttaa ilman uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä. Muutos vaatii suuria, nopeita ja läpileikkaavia muutoksia koko rakennetun ympäristön sektorilla. Arvioiden mukaan päämääränä siintävä kiertotalous kuitenkin luo enemmän töitä kuin se vie (13).

Uskomme satuun, jossa purkaminen on väistämättä paras vaihtoehto.

Kierrätettyjen rakennusmateriaalien käytön lisäksi on olennaista kyseenalaistaa kansallista arvopohjaamme: syytä sille, miksi rakennukset menettävät arvostuksensa tietyn iän jälkeen ja miksi uskomme satuun, jossa purkaminen on väistämättä paras vaihtoehto. Vaikka yli puolet Suomen asuinkerrostaloista on rakennettu 1960-luvun jälkeen, keskittyy rakennussuojelumme yhä pääosin 1900-luvun alkupuolen, tai sitä vanhempaan rakennuskantaan (14). Suojelu ei itsessään luo edellytyksiä rakennusten elinvoimaisuuden ja arvon säilymiselle, mutta kertoo kiusaannuttavasti nykyisistä arvoistamme. Vaikuttaa, että vaikka parjaamme modernisteja, emme ole vielä heitä parempia. Ehkä tulevaisuudessa ”purkamista vaille valmis” voisi olla ”purkamatta paras.”

Lisäluettavaa ja -kuunneltavaa Lähteet